23. kesäkuuta 2011

Juhannusta odotellessa

Hei.

Kuva-arvoitus: mikä suomalainen kaupunki?


Paljon on tapahtunut omassa elämässä, tai ainakin ovia avautunut. Päätin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni kuvataideopettajan työstä ja hain keväällä Rovaniemelle sitä lukemaan. Viikko sitten olivat pääsykokeet ohitse ja eilen sain kuulla, että pääsin sinne! Niissä tapasin aivan mahtavia tyyppejä, joihin mielelläni tutustuisin paremmin. Nyt vedän mietintämyssyn päähän, mitä teen koulupaikan kanssa. Onneksi on koko heinäkuu aikaa miettiä päätöstä.

Pääsykokeiden tiimellyksessä sain viestin ystävältä, yläasteaikaiselta opinto-ohjaajalta. Hänen myönteiset kommentinsa näyttelystäni kannustivat minua entistä enemmän yrittämään pääsykokeissa, ja onnistuin pääsemään sisälle! Opo itse on taiteilija ja päätin tehdä hänen työhuoneessaan olevan mustekynän kuivaustyynyn. Aion käyttää niitä jatkossa. Tein ne puuvillakankaasta ja kokosin ne yhteen nippuun karhunlangalla ja napilla. Pitäisi nyt musteet pyyhkiytyä. Opo itse oli tarvinnut tyynyjä kouluaikoinaan. Viempä vähän perimätietoa eteenpäin :)


Valmiit tyynyt


Loppuun vielä yksi kuva näyttelystä, seuraavan mustekuvan maalaamisessa kuivailenkin sitten kynät uusiin tyynyihin :)

Mukavaa juhannusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti